Postitused

Erään virolaisen menierikon tarina

Kujutis
Artikkeli Meniere-postissa 1-2013 N imeni on Heinar Kudevita. Olen 73-vuotias virolainen mies, joka on kärsinyt Meni eren taudista ja siihen liittyvästä tinnituksesta vuodesta 1980 lähtien. Tapauk seni on ns. klassista laatua. Aluksi koin pelkän huimauksen, johon ei kuitenkaan liittynyt tasapainon menetystä. Tinnitus ja kuulonalenema ilmestyivät kuvaan myöhemmin. Ensimmäisen kuulokojeen sain vasta vuonna 1995. Mutta aletaan alusta. Vuoden 1980 syyskuussa koin ensimmäisen sairauskohtauksen, jonka yhteydessä koko ruumiini peittyi yhtäkkiä hikeen, vasen korvani oli tukossa ja pahanolon tunne oli valtava. Tasapainon kanssa ei ollut ongelmia. Vaimoni kuljetti minut korvalääkärille, koska korvan tukkoisuudesta johtuen päättelin, että syy on korvassa. Tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että korvani oli aivan puhdas. Sain rauhoittavaa lääkettä ja lähetteen sairaalaan, jossa päivystävä lääkäri esitti muutamia kysymyksiä ja antoi minun levätä noin tunnin verran. Koska mitään ei havaittu, pääsin

Menierikon elämä

Kujutis
Oli syyskuu vuonna 1980. Olin juuri täyttänyt 40 vuotta. Olin mielestäni elämäni kunnossa. Urheilin, olin akttivinen seuraelämässä.Mikään ei tuntunut olevan väärin. Sinä iltana istuimme vaimoni kanssa telkkaria katselemassa, kun yhtäkkiä aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta jonkinlainen ennenkokematon, hyvin epämiellyttävä tunne valtasi minut. Kylmä hiki vuoti selkääni pitkin, kasvot olivat hiessä ja korva tuntui olevan täynnä pumpulia. Vaimoni pelästyi minuakin enemmän ja yritti heti kuumeisesti löytää auton päästäksemme päivystävään sairaalaan. Jokainen, joka on elänyt siihenaikaisessa Neuvostoliitossa, tietää, että illalla klo 21 maissa taksin löytäminen oli melkein mahdotonta. Jonotusaika oli vähintäänkin kaksi tuntia. Perheessämme oli auto, mutta minä en ollut missään tapauksessa siinä kunnossa, että olisin pystynyt istumaan rattiin. Vaimoni yritti löytää ystäviemme joukosta jonkun, joka veisi meidät sairaalaan. Siinäkin oli monta estettä – joku heistä oli juonut olutta, joll