Meniere ja minä

Oli syyskuu vuonna 1980. Olin juuri täyttänyt 40 vuotta. Olin mielestäni elämäni kunnossa. Urheilin, olin akttivinen seuraelämässä.Mikään ei tuntunut olevan väärin. Sinä iltana istuimme vaimoni kanssa telkkaria katselemassa, kun yhtäkkiä aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta jonkinlainen ennenkokematon, hyvin epämiellyttävä tunne valtasi minut. Kylmä hiki vuoti selkääni pitkin, kasvot olivat hiessä ja korva tuntui olevan täynnä pumpulia. Vaimoni pelästyi minuakin enemmän ja yritti heti kuumeisesti löytää auton päästäksemme päivystävään sairaalaan. Jokainen, joka on elänyt siihenaikaisessa Neuvostoliitossa, tietää, että illalla klo 21 maissa taksin löytäminen oli melkein mahdotonta. Jonotusaika oli vähintäänkin kaksi tuntia. Perheessämme oli auto, mutta minä en ollut missään tapauksessa siinä kunnossa, että olisin pystynyt istumaan rattiin. Vaimoni yritti löytää ystäviemme joukosta jonkun, joka veisi meidät sairaalaan. Siinäkin oli monta estettä – joku heistä oli juonut olutta, joll